Haarukkateroitin
Pidetään vuosia korot nollissa ja sitten nostetaan ennätysnopeasti korot tappiin. Sitten ihmetellään kun yhteiskunta natisee liitoksissaan.
EU keskuspankki on tehnyt tyhmiä päätöksiä tyhmien päätöksien perään. Ei suostuttu poistumaan miinuskoroista. Ei suostuttu nostamaan korkoja edes vähän, että hillittäisiin. ylikuumenemista. Ei suostuttu nostamaan ollenkaan korkoja vaikka inflaatio laukkasi. Vasta Yhdysvaltojenkin koronosto herätti keskuspankin toiminaan ja silloinkin jälkijunassa.
Sitten on paniikissa nostettu korkoja sellaista tahtia että ollaan lamassa ja asuntokauppa lähes pysähtynyt.
Tähän päälle vielä uhkaillaan että pitää vielä lisää nostaa korkoja vaikka kaikki merkit on siitä, että inflaatio on runsaasti hidastunut.
Vähän epäilen että kohta ollaan deflaatiossa kun ruuvia ollaan liikaa kiristetty ja sitten taas paniikissa reakoidaan toiseen suuntaan, joka taas aiheuttaa lisää ongelmia.
Mutta toki kaikki on asuntosijoittajien vika kun ovat ilmaista rahaa saaneet.
Junnila vitsailee kaasukammioista niin joutuu eroamaan. Purra puhuu tosissaan ihmisten tappamisesta ja jatkaa ministerinä.
Ylihintainen pizzapaikka lopetti aika nopeaan tuosta ja aika hiljaiselta on näyttänyt jo jonkin aikaa. Tuleekohan tämä trendi laajenemaan ja lisää paikkoja lopettamaan keskustasta, kun toimistot ei enää vedä.
Kai olet huomannut miten Riikka on yrittänyt kääntää huomiota uudempiin vähemmän rasistisiin kirjoituksiinsa.
Hän ei aio pyytää anteeksi kun sanoi ulkomaalaisten naisten pukeutuvan jätesäkkeihin, koska tuohan on ihan selkeästi naisten oikeuksien puolustamista.
Media tuntuu jo unohtaneen että meidän ministeri on tosiaan uhannut aikaisemmin tappaa maahanmuuttajia.
Jonkun varmaan pitäisi alkaa uhkailemaan ministerien tappamisella, koska ilmeisesti tämä on ihan hyväksyttävää ja sallittua Suomessa. Voi sitten jälkikäteen pyydellä anteeksi ja kaikki on taas hyvin. /s
Have they claimed any new land in half century?
”Jos mulle annettaisiin ase, ruumita tulisi ihan lähijunassakin”
Ehkä sillä aseella voi olla toki jokin muukin yhteys ruumiisiin kuin että riikka sillä aseella ihmisiä tappaisi. /s
Mutta joo, vaikka sä tuon miten voissa paistat, niin loppujen lopuksi riikka on ihmisiä uhannut tappaa.
Vai voiko mielestäsi kirjoitella esimerkiksi: ”jos mulle annettaisiin ase, ruumita tulisi ihan ministeriössä”?
BMI is still good tool but you need to understand it first. If you do lot of sports it is not really useful, but if you want rough estimate how fat ”normal” person is only using height and weight, then it is useful tools.
Of course if you just look the number but not the person you might get wrong idea, but it does not make it bad tool.
Not every place have body fat measuring equipment and cheap ones give totally wrong readings.